Hain apua lapsen kanssa toimimiseen
Lapseni on maailman ihanin pieni valopää, jolla on uskomattomat jutut. Tänään tuli se päivä, kun soitin lapsiperheiden sosiaalineuvontaan (Helsingissä puh. 09 3101 5454) ja kerroin, että minulla menee lapseni kanssa hermo ja tarvitsen apua. Ihan ekana laitoin viestin Helsingin neuvolan chatiin, joka on käytössä ma-pe 10–12. Ihana matalan kynnyksen palvelu kysyä kaikenlaista! Sieltä jakoivat tuon puhelinnumeron. Toki sen olisi voinut kaivaa jostain itsekin, mutta kylläpä se oli ihanaa, kun ne vain ruudulla tarjoiltiin: soita tänne. Soitin. Oikein lempeä ihminen oli langan toisessa päässä ja kuunteli murheeni. Hän suositteli soittamaan neuvolaan ja toivoi, että saamme sitä kautta ajan neuvolapsykologille. Hän piti tärkeänä, että lapsemme pääsisi testeihin, joissa tarkastellaan ADHD:n mahdollisuutta. Kyllä. Kerrankin näin päin, että joku ammattilainen oikein itse ehdottaa, että tapaus pitää tutkia huolellisesti. ADHD on käynyt mullakin muutaman kerran mielessä, mutta aina oon ajatuksen haudannut jonnekin. Miksi? Eihän siinä häviä mitään, että asia tutkitaan. Selvää on ainakin se, että jotain työkalujua tähän arkeen tarvitaan, joita mulle ei juuri nyt ole käytössä.
Toinen oljenkorsi, minkä sosiaalineuvonta tarjosi oli sosiaaliohjaajan palvelut. Sosiaaliohjaaja soittelee lähipäivinä, kartoittaa meidän tilannetta ja tulee varmaan ihan kotiinkin käymään. Yhdessä pohditaan sitten, miten arjesta saadaan sujuvampaa. Tervetuloa vaan! Huh. Vähän helpottaa, kun on saanut ulkopuoliselle purettua tuntemuksia. Neuvolaan pitäisi muistaa soitaa sitten ma-pe 8–12 välisenä aikana. Toivottavasti saadaan lapsi myös psykologin juttusille. Toivon hänelle tietysti kaikkea parasta ja hän ansaitsee parempaa kuin päivittäin hermostuvan mutsin.
Toki tässä on pariterapia ja puolisoni yksilöterapiahakemuskin vetämässä. Heh. Omaa pääkoppaani olen tutkinut jo kolme vuotta terapiassa ja epäilemättä työstettävää on minulla henkilökohtaisestikin yhä. Jännä nähdä, miten tämä vyyhti purkautuu. Mikä osoittautuu lopulta olennaiseksi muutokseksi? Tärkeää on, ettei kuumentunut tunnelma kotona pitkity. Olen jo etukäteen kiitollinen kaupungin ammattilaisille ja veronmaksajille. Pienille parasta.