Oon takinkääntäjä. Eilen illalla kerroin kuinka en aio luovuttaa masennuslääke Escitalopramin kanssa (enkä muutenkaan). Takana on nyt toinen uneton yö. Yöllä musta tuntui kuin silmäluomeni olisi vedettu ylös pienillä ongenkoukuilla ja mut olisi asetettu makaamaan loisteputkien alle kapealle hoitopöydälle. Hirvittävä häpeä jostain pienestä mokasta moukaroi tajuntaani. Olo oli kaikkea muuta kuin luonnollinen, juureva, rauhallinen… Vatsaa korvensi, korventaa edelleen, kuin olisin juonut lasinpesunestettä tai jotain muuta kammottavaa myrkkyä. Oksettaa. Ja tietenkin väsyttää aivan helvetisti.
Tosiaan tiedossa on, että aloitus masennuslääkkeiden kanssa on yleensä hankala. En pärjää kuitenkaan enää ilman unta. Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, nukuin kyllä viime yönä neljän-viiden jälkeen, kun olin päättänyt, että mun ei tarvitse enää yrittää Escitalopramin kanssa. Muistan kuin helpotuksen aalto kävi kehossani ja nukahdin. Huoh.
Jostain sisältä kumpuaa seuraava suunnitelma: Tarvitsen radikaalia itsemyötätuntoa ja radikaalia rehellisyyttä. Mulla ei ole varaa mielistelyyn ja rajojeni rikkomiseen. Tarvitsen radikaalia rakkautta itseäni kohtaan. Tarvitsen jämäkkää itseni puolustajaa ja kannustajaa. Se puoli on minussa. Luojan kiitos mulla on nyt mielessä asioita, jotka on mulle tärkeitä ja jotka innostaa mua. Saan keskittyä niihin. Saan innostua.
En tosiaankaan poissulje masennuslääkityksen aloittamista uudestaan. Uskon kuitenkin, että lääkkeen pitää olla minulle joku muu. Unettomuuden mörkö on liian pelottava. Tuttavan lääkärituttava suositteli myös Sertralinia. Luin siitä ja siinä yksi yleisimmistä haittavaikutuksista on unettomuus. Huoh. Mulla on vahva tunne siitä, että mä hyötyisin RAUHOITTAVASTA lääkkeestä ennemmin kuin aktivoivasta. Mun pää on liian aktiivinen muutenkin. Ehkä luontaistuotemaailmassa olisi mulle jotain hyviä droppeja…?
Published by